Tekniikat_osa2

6. Heittäytymiset

Olen tiivistänyt heittäytymistekniikan kahdeksaan, joista  seitsemän on tarkoitettu nuorille ja mielestäni myös naisille. Niissä on kaikissa oma tekniikkansa ja niitä kaikkia ei pidä ottaa kerralla esiin vaan vähitellen iän karttuessa.  Kuvan mukaisesti valmentaja heittää tai potkaisee tiettyyn kohtaan maalia.

1. Lähelle korkealle Heitt_maali
2. Lähelle alas
3. Kauas alas
4. Kauas korkealle
5. Ylänurkkaan
6. ”Nopea alas”
7. Eteen
8. Miehille (leveä jalka-asento)

Nuoren maalivahdin valmentajan torjuntojen nimitykset ja sisältö on oltava koko ajan samoja, jotta maalivahti tietää mitä häneltä odotetaan.

Varoitus: tekniikkaa ei opita hetkessä vaan ajan kanssa. Lapsilla eivät tietyt asiat onnistu, vaikka minkälaista ”rautalankamallia vääntäisi”. Yksi asia kerrallaan, ja sitten kun se menee siirrytään eteenpäin.

Heittäymiset korkealle tai ”nopea alas” ovat vaativia ja tuovat kovalla alustalla kolhuja. Tällöin pelaaja vaistomaisesti ryhtyy muuttamaan tekniikkaansa. Tästä syystä on näissä harjoituksissa käytettävä yleisurheilun hyppypaikkojen hyppypatjoja. Talvikautena ne voivat olla osa viikottaista harjoittelua.

Ihan aluksi

Aivan ensimmäiseksi heittäytymisiä harjoitellaan menemällä polville, josta kaadutaan jommalle kummalle sivulle

Harjoite 1 – polviltaan

Alkava mv kaatuu sivulle siten, että ”maahan ottaa” ensin reisi, sitten lantio, kylki, olkapää, kädet etupuolella ettei tule ”pingviiniä”.

Ylös noustaan siirtämällä alimmainen käsi olkapään kohdalle ja työnnetään ylös

6.1 Heittäytyminen lähelle korkealla
(joskus nimellä Collapsed Dive)

Tätä käytetään kun  pallo tulee niin kauas, ettei voi vain siirtyä pallon taakse”, mutta ei oikein kannata heittäytyäkään. Erityisen hyvin tämä sopii lasten ja nuorten kaatumisen/heittäytymisen harjoitteluun.

- askel pallon taakse, kiinniotto, ”kaatuminen” alkaen sääri, reisi, lonkka, ylävartalo (oikapää), kädet eivät saa jääden vartalon alle (=”pingviini”)
- kaikki heittäytymiset etuviistoon

6.2 Heittäytyminen lähelle alas

- ilman etuaskelta, pallo keskivartaloon

6.3 Heittäytyminen kauas alas

- etuaskeleen kanssa, kiinniotto  mielellään pään kohdalta tai  yläpuolelta

6.4 Heittäytyminen kaus korkealle (Aerial Dive)

- puoleen väliin tolppaa, kiinni ilmasta, muuten kuten edellä

(video/kuva)

6.5  Yläkulmasta

- lähtö keskeltä maalia
- sivuttaiaskel, etuaskel, ponnistus ylös

(video/kuva)

6.6. ”Nopea alas” (Rotating Dive)

Tätä käytetään kun  pallo tulee niin,  lähelle että normaali heittäytyminen on vaikeaa. Harjoite on aikuisillekin kova, joten sitä ei kannata tehdä montaa kertaa peräkkäin. Lasten on syytä aloittaa harjoittelu patjan päällä, esim. yleisurheilukentällä. Tekniikan opiskelu tapahtuu vaiheittain
- pallon puoleinen jalka alta
- yläjalka nopeasti ylös (jolloin ”kiikkulauta” toimii),
- kädet nopeasti palloon (Hands first)

6.7  Heittäytyminen eteen

- heittäydytään eteenpäin, kiinniotto, laskeutuminen toiselle kyljelle

(video/kuva)

Pallon taakse siirtyminen

Pallon taakse pääseminen on tärkein ”torjunta”. Nopea siirtyminen edellyttää hyvää koordinaatiokykyä, sivuttais- ja ristiaskelien sujuvaa yhteistyötä. Yleistä on nimenomaan ensimmäisen työntöaskeleen heikkous.

Harjoite 2 – perusheittäytymiset tai osa niistä

Valmentaja potkaisee pallon (korkeissa heittää) haluttuun suuntaan. Jos tekniikkaa halutaan kehittää niin toistetaan samaa paikka (enintään 5 ja pieni tauko). Viimeisen suorituksen pitää olla onnistunut.

Syötön katkaisu

Syötön katkaisu vaikeimpia maalivahdin suorituksia. Sitä on syytä harjoitella, jotta maalivahti tietää mihin ylettyy ja saa oikean ajoituksen. Jos maalivahti osuu palloon on jatko myös hyökkääjille vaikeampaa.

Pää suojataan pitämällä pää alhaalla ja suojautumalla pallon taakse, jos mahdollista.

Harjoite  3 - Syötön katkaisu

Heittäytymisharjoitukset pidetään tolpalle, jolloin maalivahti heittäytyy kentälle päin. Sama tehdään molemmilla tolpilla.

6.8 Etuaskel vai ei

JalkapohjatKirjallisuus antaa selkeästi oikean maalivahdin jalkojen välin: hartian levyinen asentoa. Heittäytyessä kauas otetaan sitten etuaskel heittäytymisen suuntaan. Maalivahdin on harjoiteltava heittäytymisiä molemmista asennoista.

Aikuisilla näkee jatkuvasti leveämpää jalka-asentoa, josta sitten heittäydytään suoraan. Tämä johtuu syystä, että aikuisten laukaukset ovat kovia ja aikaa ei askeleen ottamiseen ole. Jalkojen välin etäisyydelle en ole löytänyt selitystä, mutta arvioisin että se vastaa hartioiden leveys + etuaskel.  Tekniikkaa opettelevien nuorten ei pidä harjoitella leveää asentoa, koska pituus ja voima ei siihen riitä.

Myös miesten on syytä harjoitella kaikki 7 edellä olevaan heittäytymistä lähtien leveästä asennosta, jota useimmat näyttävät käyttävän. Näissä harjoituksissa on syytä keskittyä erityisesti

  • ulommaiseen jalkaan, joka työntää pelaajaan haluttuun suuntaa
  • työnnön siirtymiseen ulommaiselta jalalta sisempään jalkaan, joka jatkaa liikettä haluttuun suuntaan.

6.9  Ylösnousu

Ylösnousu on osa ketteryyttä, mutta erinomainen tapa kehittää myös heittätymistä. Seuraavassa videossa:

  • ylösnousussa ylempijalka iskee alas, jolloin käsi (vain yksi) pääsee nostamaan ylävartaloa. Samanaikaisesti alempijalka menee koukkuun ja sen varassa noustaan ylös.
  • heittäytymisessä alempi jalka menee koukkuun estäen kääntymisen selälle. Ylempi jalka jää ylös estämään mahdollisen pallon pomppisen yli.

Perättäisissä heittäytymisissä voi käyttää alempaa jalkaa (vaikea), ylempää tai molempia.

6.10 Seinäharjoitus

Seinäharjoituksessa kehittään maalivahdin reaktiokykyä ja tekniikkaa, ja niissä olisi käytetttävä samoja heittäytymisvaihtoehtoja 1- 7 kuten edellä. Maalivahdin etäisyyttä seinään voidaan vaihtaa kuten heiton/potkun kovuuttta. Näissä harjoituksissa valmentaja/vanhempi pärjää pienellä voimalla.

Seinäharjoituksissa voidaan käyttää suoraa tai pompun kautta tulevan pallon kiinniottoa. Pallo voidaan myös potkaista eri korkeudelle seinään, tällöin maalivahdin on oltava taaempana seinästä.

7. Muita torjuntatekniikoita

7.1 Liukutorjunta (Sliding)

Liukutorjunnassa juostaan kohti palloa ja tiputtaudutaan  maahan siten, että pallo ajautuu maalivahdin keskivartaloon. Maalivahdin kannattaa ”suojautua” pallon taakse välttääkseen kolhuja. Pitää myös harjoitella tiukkaan paikkaan ”kädet ensin” liukutorjunta. Mikäli maalivahti odottaa läpisyöttöä, niin kannattaa ottaa valmiiksi lähtöasento. Videon pelaaja menee taitavasti kädet edellä. Suojatumistilanteessa maalivahti suojaa itsenä pallon taakse vetämällä polvet koukuun ja pitämällä pää alhaalla.

Harjoite 3 – liukutorjunta

Valmentaja potkaisee/heittää pallon 16 takaa ja mv tekee liukutorjunnan. Mv:n jalat aina keskelle. Aluksi voidaan tehdä paikallaan olevaan paikallaan.

Kädet ensin

Millaista heittäytymistekniikkaa käytetäänkin, niin kädet ovat maalivahdin nopein ja ulottuvin osa: joten kädet ensin.

7.2 Ohjaukset heittäytymisissä

Toisinaan on syytä harjoitella pallon ohjausta molemmilla käsillä ohi maalin eri torjuntatekniikoissa. Yleensä tekniikka murentuu vähitellen, niin, että torjunta tapahtuu vain alemmalla kädellä.

Harjoite 4 – ohjaus

Valmentaja potkaisee pallon tarpeeksi kauas, jolloin mv pyrkii ohjamaan kahdella kädellä pallon sivulle. Maalivahdeilla on taipumus ohjata pallo sivuun alakädellä, joten harjoituksessa käytetään kahta kättä.

 Harjoite 5 – kun pallo ei tartu

Pelaaja jää makamaan kyljelle torjunta-asentoon. Valmentaja potkaisee metrin päästä pallon vuorotellen pään kohdalle (otetaan pallo edestä) , pään yläpuolelle ja pään alapuolelle (painetaan pallo kehoon kiinni). Katso myös käsien koordinaation kehittäminen sivulta Tekniikat_osa1.

(video/kuva)

7.3  Ohjaukset yli/ohi maalin (Parrying)

Lähelle ylärimaa tulevat pallot pitää pystyä ohjaamaan kahdella tai yhdellä kädellä, joko pallon puoleisella (”yläkädellä”) tai maalinpuoleisella (”alakädellä”) kädellä tilanteesta riippuen. Ensimmäinen video on sivusta tuleville palloille ja toinen edestä tuleville.

 

Harjoite 6 – ohjaukset

Koordinaatio: Pomputtelu ylhäällä sormenpäillä

Ohjaus sivuun: Ohjaus lähtien istualtaan/polviltaan/seisaaltaan kahdella/yhdellä kädellä sivutolpan ohi

Ohjaus maalin yli: a) Maalivahti seisoo lähes maalin alla ja ohjaa valmentajan heittämän/”työntämän” pallon kahdella kädellä tai yhdellä yli. Maalivahti seisoo sivuttain lähes maalin alla ja valmentaja heittää pallon tolpalta. Mv ohjaa pallon kentän puoleisella/maalinpuoleisella kädellä yli.

(video)

Liikkuminen ohjauksessa: a) Mv seisoo  5 metrin viivalla ja valmentaja heittää pallon riittävän korkeana yli. Mv perääntyy suoraan taaksepäin  ja ohjaa kahdella/yhdellä kädellä yli maalin. b) Valmentaja heittää pallon yli mv:n toiselle puolelle (esim. oikealle), mv ottaa tiputusaskeleen, ristiaskeleen ja  mahdollisen hypyn ((drop step, crossover step, power step) ja ohjaa (oikealla) kädellä pallon yli. Huom. nämä heitot tuovat haastetta valmentajan heitoille, potkaisemalla ei taida edes onnistua.

 

7.4 Nyrkkeily

Nyrkkeily on ahtaissa tilanteissa tai huonoissa olosuhteissa varsin yleistä. Kahden käden nyrkkeilyssä osumapinta on isompi ja sitä käytetäänkin eniten.

a) Kahdella kädellä
- nyrkit yhdessä, pieni liike
- nyrkkeillään pallon tulosuuntaan (teoriassa)
b) Yhdellä kädellä
- nyrkkeillään pallon puoleisella kädellä vastakkaiseen suuntaan

c) Heittäytyminen eteen nyrkkeillen

Harjoite 7 – nyrkkeily

Koordinaatio:
a) mv-pomputtelee palloa pään päällä kahden käden nyrkillä, vasemmalla ja oikealla nyrkillä.
b) valmentaja heittää pallon 2-3 metrin päästä ja mv nyrkkeilee takaisin kahdella tai yhdellä kädellä lyhyellä liikkeellä.

Harjoitus:
a) Kahdella kädellä: valmentaja heittää pallon kauempaa ja mv nyrkkeilee takaisin
b) Yhdellä kädellä: valmentaja heittää pallon mv:n sivulta ja mv ”jatkaa” nyrkkeilemällä yhdellä kädellä (jos pallo tulee mv:n oikealta puolelta, niin mv nyrkkeilee oikealla kädellä pallon vasemmalle).
c) Nyrkkeily eteen: valmentaja heittää pallon (esim. kahdella kädellä alakautta), mv heittäytyy eteen ja nyrkkelee pallon pois (vrt. lentopallon tiikerihyppy). Tämän voi aloittaa siten, että mv nyrkkeilee  ja sitten heittäytyy eteenpäin.

(video)

7.5 Jalkatorjunta

Jalkatorjunta tehdään, kun laukaus tulee läheltä (1v1) tai niin kovaa, ettei ehdi heittäytymään. Näkin on syytä harjoitella, vaikka useilla maalivahdeilla on helpompi harjoitella pallon kanssa kuin kuivaharjotteluna.

Jalkatorjunnassa on tarkoitus päästä lähelle, 2meterin päähän, hyökkääjää, jolloin peittää laajan alueen. Joskus laukaukset tulevat kovaa, jolloin maalivahti joutuu valitsemaan ”nopea alas”-heittäytymisen ja jalkatorjunnan välillä.

Harjoite 8 – jalkatorjunta

Tämä on syytä harjoitella rauhallisesti ja perusteellisesti ja ennen harjoitusta pitää venytellä nivuset. Maalivahti on jalkatorjunnan valmiusasennossa alhaalla ja kädet alhaalla.

Maalivahti painaa toisen polvensa eteenpäin ja toinen jalka ojentautuu sivuun. Toinen käsi ottaa pallon yläpuolelta ja toinen edestä. Jos siis torjuu vasemmalla jalalla, niin vasen käsi torjuu mahdolliset jalan yli menevät pallot. Oikea käsi valmistautuu torjumaan yli menevät pallot.

 Maalivahti tulee vastaan ja valmentaja potkaisee pallon toiselle puolelle.

7.6 Ylösnousut

Ylösnousuilla pyritään kehittämään ylösnousunopetta eri tilanteissa (ketteryyttä). Erityisesti alussa sillä kannattaa kehittää myös heittäytymistekniikkaa, koska alkuvaihe on samalla heittäytymisen loppuvaihe.

Harjoite 9 - ylösnousu/heittäytyminen

Heittäytymisestä ylösnousu: maalivahti on kyljellään maasta, potkaisee ylemmän jalan alas ja samanaikaisesti työntää alakädellä itsensä ylös. Pallo otetaan kiinni seisaalta.

Maali heitetään perättäisiä heittoja ja sivulle (3-5), joka heittää pallon takaisin ja ottaa välittömän seuraavan ”loikan”. Heittäytymisetäisyydestä riippuen voi käyttää ponnistukseen yläjalkaa tai ylä- ja alajalkaa.

(video)

Harjoite 10 - maasta liikkeelle

Kyljellä maaten: käännytään vatsalle ja yläjalka ponnistaa liikkeelle ja juoksuun.,

Maatan vatsalla: ponnistetaan toinen jalka alle eteen tai molemmat jalat yhtäaikaa

Selällään: käännytään vatsalleen ja siitä liikkeelle.

Pallon kanssa: ollaan eri asennoissa maaten. Pallo asetetaan lähelle tai kauemmaksi ja kokeillaan nopein tapa päästä pallolle.