Tekniikka nuoret

Vakavampi maalivahtiharjoittelu kannattaa aloittaa mielestäni 12 vuotiaana, jolloin siirrytään ”välimaaleihin” ja ehkäpä joissakin paikoissa isoihin maaleihin.

Tässä vaiheessa kentällä pelaaminen hyvää, kuperkeikat, kaatuminen ja hyppääminen pitäisi olla luonnollista.

Tekniikan puolella edetään vähitellen  kunnes se kattaa kaikki tekniikat.

Harjoituksissa pitäisi joka kerta olla osuus maalivahtiharjoituksille 30min vaikka maalivahti muuten olisi kenttäpelaajien mukana. Talvikautena peruslämmittely on syytä korvata maalivadin pallollisella lämmittelyllä ajan säästämiseksi.

Harjoitteita on syytä vaihtaa vaikka tietty vakio-osuus on hyvä pitää mukana. Seuraavat ehtii puolessa tunnissa, kun tekniikat ovat hallussa. Alussa on keskityttävä muutaman harjoitteeseen.

1. Pallollinen lämmittely

Pujottelu pallon kanssa, syöttöharjoittelu

Pallon pyörittely vartalon ympäri, jalkojen välistä, käsien pyöritys

Osa tekniikkaharjoitteistakin voidaan tehdä kentän reunalla vuoroa odottaessa.

Kun maalivahti on lämmitellyt, nin venyttely 6-8s liike.

2. Liikkuminen

Tässä vaiheessa maalivahdin on opeteltava ja hallittava monenlaista liikkumista juokemisesta akrobatiaan. Maalivahdin on osattava eteen ja taaksepäin liikkumisen lisäksi sivuttaisaskeleet ja ristiaskeleet sekä niiden joustava vaihtaminen tekniikasta toiseen.

Sivuttaisaskeleet  ja ristiaskeleet lähtevät molemmat ulomman jalan eli ulkojalan työntävällä askeleeella. Sivuttaisliikkumisessa kantapäät eivät saa käydä yhteen eivätkä ristiaskeleissa jalat saa mennä kovin paljon ristiin paremman tasapainon saavuttamiseksi.

Ristiaskeleita käytetään erityisesti takatolpille tuleviin keskityspalloihin ja nopeaan siirtymiseen sivuttaissuunnassa.

2. Syöttäminen

Syöttöhetkellä pallon on oltava vartalon etupuolella. Sisäteräsyötossä tukijalka osoittaa syöttösuuntaan. Jalka saattaa palloa pitkään tarkkuuden ja voiman saamiseksi. Sisäteräsyötöt täytyy osata molemmilla jaloilla.

Pitkätä syötöt annetaan pitkällä ruoholla tai kaukana olevalle pelaajalle ja lentää ”puolentoistalitran kokispullon” korkeudella. Tekniikaltaan se vastaa pitkälle avauspotkua maasta. Ylisyöttö tehdään omalle pelaajalla hyökkääjän yli. Videon maalivahti on vasenjalkainen, mutta nämä syötöt on osattava molemmilla jaloilla (katso maalivahdin tekniikat).

3. Kiinniotot käsiin

3.1  Pallon kiinniotto jalkojen välistä ja ”pomppiva pallo”

Edestä maata pitkin tulevat otetaan syliin jalkojen välistä. Perusasento on hartioiden levyinen asento, josta hypätään leveämpään asentoon ja annetaan pallon vieriä syliin. Suorituksen päälle pidetään lyhyt pysähdys, jolla varmistetaan tasapaino ja oikea tekniikka. Suoritus pitää pystyä tekemään sekä paikaltaan että käyttäen pieniä ”kimmohyppyjä”. Myös matalat ilmassa tulevat pallot otetaan samalla tekniikalla.

Pomppivaa palloa tai kovaa maata myöten tulevaa on vaikea ottaa kiinni tukevasti, jolloin maalivahdit heittäytyvät/painautuvat pallon päälle. Usein myös näillä heittäytymisillä ”pelataan aikaa. Tämän jälkeen on syytä opetella sivulle tulevat  pallot (katso maalivahdin tekniikka).

3.2 Pallon kiinniotto käsiin(kasvojen korkeudelta, syliin, pompun kautta)

Seuraavassa on pallon kiiniotto kasvojen korkeudelta, syliin, pompun kautta ”päältä” ja lähelle tulevat pomppaavat pallot. Nämä on syytä tehdä ”lämmittelynä” kaikissa harjoituksissa. Kaikissa pitää vaatia lyhyttä tasapainoa suorituksen jälkeen. Harjoitusta kannattaa muuttaa välillä siten, että se sisältää pysähtymisen sivuttaisliikkeestä.

4. Heittäytymiset

4.1 Kaatuva heittäytyminen

Tämä on tarkoitettu palloille, jotka tulevat niin kauas, että taakse liikkumalla ei saa, mutta niin kauas että heittäytyminen tuntuu turhalta. Samalla se opettaa kaatumista ja etuaskeleen ottamista.

4.2 Heittäytyminen lähelle alas

Tässä tilanteessa pallo tulee niin lähelle, että etuaskelta ei voi ottaa. Pallo voi tulla pään etupuolelle, pään kohdalle ja vartaloon ja niitä kaikkia on harjoiteltava.

4.3 Heittäytyminen kauas alas

Valmentaja potkaisee pallon tolppaa kohden tai isommilla jopa sen ulkopuolelle. Tarkoituksena on, että maalivahti voimakkaan etuaskeleen kautta ponnistaa kauas menevään palloon.

4.4 Lisää haastetta

Kun nämä heittäytymiset ovat ”hanskassa”, niin voi lisätä vaativampia kuten:

  • nopea alas (katso maalivahdin tekniikat osasta)
  • yläkulmasta haettava pallo 
  • heittäytyminen eteenpäin
  • perättäiset erilaiset torjunnat esim. kiinniotto käsiin ja heittäytyminen

 

5.  Korkeat pallot

5.1 Ylimenevät pallot

Tämä on omana osuutena, koska on tärkeää että maalivahti oppii perääntymään ison maalin alle ja arvioimaan palloa. Harjoite on valmistelua keskityspallojen kiinniottamiseen ja on nuorilla syytä tehdä joka harjoituksessa. Takatolpalle perääntymisessä kannattaa huomata, että tehdään työntöaskel ennen ristiaskeleita.

5.2 Keskityspallot

Pallo heitetään vuoroin maalivahdin vasemmalle ja oikealle puolelle. Jos pallo tulee maalivahdin vasemmalta puolelta tapathuu ponnistus vasemmalla jalalla, jolloin oikea suojaa maalivahtia edestä tulevia hyökkääjiä vastaan. Päinvastoin luonnollisesti oikealta puolelta.,

(video puuttuu)

6.  Pallo vaastaan meneminen

65.1 pallon kiinniotto vastaan juosten

Juostaan palloa vastaan ja otetaan pallo syliin, kädet pallon taakse (ei päältä). Viimeinen askel on pitempi, jolloin päästään alemmaksi ja pallo on helpompi ottaa syliin.

(video puuttuu)

6.2 Liukutorjunta

Liukutorjunta harjoitellaan ensin paikalla olevaan palloon. Juostaan suoraan, heittäydytään sivulle ja yritetään saada pallo keskivartaloo.

(video puuttuu)

6.3 Jalkatorjunta

(video puuttuu)

7. Avaukset

Pelin avaus syöttämällä on käsitelty aiemmin.

7.1  Avaukset jalalla maasta ja ilmasta


MaalipotkuPallo asetetaan viivalle aina samaan paikkaan vasemmalle tai oikealle puolelle maalia ja pyritään potkaisemaan kentää jommalle kummalle puolelle. Avauspotkun lähtöpaikka saadaan kun pallosta otetaan haluttu askelmäärä taakse (tai takalinjalle) ja 1-2 askelta vasemmalle.

Pallon_paikkaKun avauspotku jää  yllättäen lyhyeksi voi syynä olla tukijalan paikan ”ryömiminen” eteenpäin. Tällöin pallon asettaa viivan etureunaan ja pyrkiä tähtäämään tukijalka viivalle.

 

Heittämällä pallon ristiin saa enemmän voimaa, mutta pallon suuntaaminen on vaikeampaa. Avaukset on syytä harjoitella koordinaation ja jalalla pelaamisen kehittämiseksi molemmilla jaloilla, videon maalivahti on vasenjalkainen.

Puolivolleyta käytetäään tasaisella alustalla, kun pallo potkaistaan heti pallon noustua maasta saadaan siitä pitempi. Jos potkaistaan myöhemmin niin pallo nousee ylös. Samoin on syytä harjoitella avausta sivusta vaikka ei sitä vielä pelissä käyttäisikään. (katso maalivahdin tekniikat).

7.2 Heitto alakautta ja yliolanheitto

Alakauttaheitto muistuttaa keilausta. Heitettäessä lähelle pallo heitetään maata pitkin.Kauemmaksi heitettäessä pallo lentää ilmassa 2/3 osaa matkasta. Yliolan heitossa pallo osuu maahan ennen omaa pelaajaa, jolloin pallo on helpompi ottaa pallo haltuun. Pitkässä yliolan heitossa, yli keskiviivan, pyritään oma pelaaja vapauttamaan hyökkäykseen.

 

8. Jäähdyttely

Yleensä maalivahtiharjoitukset ovat maitohapottomia, jolloin venyttely 15s tai 3*15s voidaan tehdä välittömästä harjoituksien päälle

Vähintäänkin on tehtävä päälihasten venyttely, jos varsinainen venyttely jää kotiin