”Tämän hetken huippu-urheilijat ovat selvityksen mukaan lapsuudessaan kilpailleet keskimäärin 4,3 lajissa ja päälajin valinta on ajoittunut 15-ikävuoden tietämiin. Myös lukuisat laadukkaasti tehdyt tutkimukset eri puolilta maailmaa osoittavat monilajisuuden olevan kiistatta lasten urheilussa erittäin hyvä vaihtoehto niin aikuismenestymisen kuin urheilussa mukana pysymisenkin kannalta” http://www.sport.fi/uutiset/uutinen/mahdoton-monilajisuus
Tutkimusten mukaan monilajisuudesta on urheilussa hyötyä. Tästä löytyy paljon aineistoa esimerkiksi hakusanoilla ”monilajisuus urheilussa”. Kehitys näyttää kuitenkin menevän päinvastaiseen suuntaan. Kun olosuhteet ovat hyvät ja hallitunteja riittää talvellakin, niin jo kymmenvuotiaat saattavat harjoitella jalkapallo neljä kertaa viikossa. Harjoittelumäärässä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta sen pitäisi kohdistua useampaan lajiin.
Kun tästä keskustelee lasten tai nuorten valmentajien kanssa, niin yksilajisuutta perustellaan sillä että harjoitellaan monipuolisesti. Se tarkoittanee sitä, että talvella kouluvuorolla pelataan välillä sählyä ja koripalloa, ja joskus käy yleisurheilun puolelta.
Se ei kuitenkaan riitä. Kuten yllä olevassa lainauksessa todetaan ”kilpailleet” eli lapset/nuoret ovat panostaneet enemmän lajeihinsa. Monilajisuutta voidaan ajatella ”tavallisten” liikunnallisten lasten kannalta ja niiden todella harvojen huippu-urheilijoiden kannalta. Tavallisille lapsille on monilajisuudesta hyötyä, koska tällöin pärjää koululiikunnassa ja se nostaa itsetuntoa. Myös tulevaisuuden harrastuksiin ja työpaikkaliikuntaan pääsee paremmin sisälle. Mahdollisille huippu-urheilijoille se antaa pohjaa tulevaisuuteen.
Joukkueen suhtautuminen vaihtelee paikkakuntien suhteen. Keskinkertaiselle lapselle ja nuorelle on vaikeampi antaa mahdollisuutta monilajisuuteen, kuin nuorelle joka on parhaita lajissa kuin lajissa. Vaikka päälaji, jossain vaiheessa valitaan, olisi ylläpidettävä niitä taitoja ja ominaisuuksia joista on hyötyä. Usein pieni seura antaa paremmat mahdollisuudet monilajisuuteen, jossa kilpailu on kovempaa ja lapsia/nuoria vanhempineen jonoksi asti.
Maalivahdille hyviä lajeja ovat koripalloa, jossa oppii ponnistamaan, arvioimaan palloa ja ottamaan palloja kiinni. Yleisurheilu, voimistelu tai muu yksilölaji opettaa harjoittelemaan ja keskittymään yksin, jota joukkuelajeissa on jopa mahdotonta saada.
Jalkapallo on myös arvostelulaji, tekemisen pitää olla hyvännäköistä, sulavaa, teknisesti oikein. Jos seuraamalla palloilijoiden juoksutekniikkaa näkee suuria eroja. Onko meillä niin paljon niin lahjakkaita, että voidaan antaa tasoitus juoksutekniikassa, hyppäämisessä tai voimassa?