Yksinäinen yrittäjä
Kun Sahlgrenin omaisuus perunkirjoituksessa arvioitiin jäi velkojen maksamisen jälkeen jäljelle vain 18.000 mk. Pesä oli vararikossa. Ainoastaan Kannuksessa oleva kauppa jäi Sahlgrenin leskelle Marialle ja heidän pojalleen Johanille, muu omaisuus myytiin. Kauppakaan ei tosin toiminut kovin kauan tämän jälkeen.
Sahlgrenin monipuolinen, aktiivinen toiminta vilkastutti Kannuksen elämää. Tällä tavoin tutustuttiin ajan virtauksiin eikä jääty niistä sivuun uskottelemalla, että ilmankin tullaan toimeen. Kannuslaiset oppivat vähitellen ymmärtämään kaupan ja oman pienimuotoisen teollisuuden harjoittamisen arvon.
On kuitenkin muistettava, että Kannus oli 1800-luvun lopulla vielä pitkälle maatalousvaltainen pitäjä. Ihmisten elämä keskittyi pääasiassa elannon hankkimiseen eikä aikaa ylimääräisiin harrastuksiin jäänyt. Näissä oloissa Sahlgren, vaikka olikin erittäin edistyksellinen, oli melko yksinäinen yrittäjä.