Kauppa

Ensimmäinen kauppapuoti

Hakemuksen jättämisen jälkeen tarvittiin vielä pitäjän väen suostumus. Sen Sahlgren sai talvikäräjillä. Senaatti hyväksyi kauppahakemuksen    lokakussa 1860, jolloin Kannuksessa alkoi oman kauppapuodin aikakausi.

Ilmeisesti Kannuksessa alkoi tuolloin olla ostotavaroilla kysyntää, tuskin Sahlgren muutoin olisi uskaltautunut niinkin paljon varoja vaativaan yritykseen. Kauppa olikin alusta asti kannattava. Sahlgren hoiti sitä itse ja se oli hyvä perusta hänen myöhempiä liikeyrityksiään ajatellen.

Kauppa oli tuolloin tarkoin säänneltyä. Myytäviksi hyväksyttiin kaikki kotimaiset ja venäläiset tavarat sekä käsityötuotteet.

Tullatuista ulkomaisista tavaroista sai myydä puuvillaa ja puuvilla sekoitteita, pellavaa ja hamppua, kalaa ja kalojen pyydyksiä, hedelmiä, siemeniä, värejä ja väriaineita, rautaa, terästä ja muita metalleja sekä niistä tehtyjä tuotteita, nahkaa, neuloja, suolaa, viljaa, mausteita ja siirtomaatavaroita, ompelu – ja kudontasilkkiä, kirjoitus -ja piirrustustarvikkeita, tupakkaa, nuuskaa, öljyä, saippuaa ja hajuvesiä.

Vastaa