Kannukseen

Kotivävyksi Kannukseen

Johan Petter Sahlgren oli 21-vuotias muuttaessaan vuonna 1847 Kannukseen Saloisista, missä hän oli syntynyt. Sahlgren seurasi Kannukseen äitiään Sofia Paseliusta, jonka toinen aviomies Daniel Paselius oli lukkari.

Kaksi vuotta myöhemmin Sahlgren avioitui Wilhelmiina Juhontytär Jokelan kanssa ja muutti tämän kotitaloon Mäkiraonmäelle kotivävyksi.

Tuolloin maaseudulla elettiin vielä omavarisesti. Kauppa oli sidottu kaupunkeihin, joissa porvareilla oli kauppaoikeus. Maakauppa vapautettiin vasta vuoden 1859 lopulla.

Sahlgren ei aikaillut jättäessään kauppalupa-anomuksensa senaatille maaliskuussa 1860. Hän ei ollut käynyt paljoa kouluja, mutta oli itse opiskelulla kartuttanut tietojaan ja taitojaan.

Kauppaluvan hakijan piti olla Suomen kansalainen, rippikoulun käynyt ja hyvämaineinen, ”itse itsensä ja omaisuutensa hallitseva”, luku – , kirjoitus – ja laskutaitoinen sekä kirjanpitoa taitava.

Vastaa